Kerhohuone

Kertsi eli Helixin kerhohuone Viikin Biokeskus 1:ssa (1014) on auki silloin kun Biokeskuksetkin ovat. Kertsin avaimia löytyy Helixin hallitukselta ja joiltain virkailijoilta, ja koska käytännössä aina siellä on paikalla joku aktiivi, ovet ovat aina kaikille helikaaneille avoinna.

Kertsi on biotieteilijöiden olohuone kampuksella. Se on tarkoitettu ennen kaikkea hengailuun luentojen välissä (ja aikana). Sieltä löytyy kaksi tietokonetta, printteri sekä skanneri vapaasti käytettävissä. Kertsin hyllyssä on opiskelijoiden oma käsikirjasto, josta löytyy alan perusteoksia Campbellistä ja Stryeristä Aku Ankkaan.

Hyviä apuvälineitä kertsihengailuun ovat Stigan pöytälätkä, PlayStation, Bang!, useat lautapelit (mm. Pingviinipeli ja Lapsentekopeli) sekä lukuisat lehdet, joita opiskelijat kantavat sohvapöydälle lojumaan. Myös Helixin omasta lehdestä, Vapaasta Radikaalista, löytyy kattava arkisto. Kertsillä on stereot sekä mankka, jonka voi ottaa labrakursille mukaan, kunhan muistaa palauttaa illalla.

Jääkaapissa voi säilyttää omia eväitään ja mikrossa lämmittää vaikka vanhempien luota viikonloppuna mukaan tulleet ruoantähteet, jos Unicafen lounaat (tai jonot) eivät miellytä. Merkitse toki omat sapuskasi, ettei virkaintoinen kertsivastaava siivotessaan heitä niitä pois. Yleisen viihtyvyyden tähden älä unohda elintarvikkeita jääkaappiin inkuboitumaan yli parasta ennen -päivän! Kertsiltä löytyy myös kahvinkeitin ja vedenkeitin sekä Helixin jäsenilleen tarjoamaa kahvia ja teetä. Välipalaksi myydään pikapuuroa ja nuudeleita. Ahkerat kertsivastaavamme täyttävät lisäksi pakastinta jäätelöllä, jonka menekki on ymmärrettävästi kova. Kertsin ulkopuolelta löytyvät limu- ja karkkiautomaatit.

Kertsistä on tullut valitettavan suuressa määrin myös opiskelupaikka erityisesti biokemian labrakurssien aikana. Jopa suullisia tenttimistilaisuuksia on järjestetty, mikä ei missään nimessä ole hyväksyttävää. Skanneria on käytetty esimerkiksi ohutkerroskromatografialevyjen kopiointiin kasvifysiologian kursseilla ja genetiikan assarikin on nähty skannaamassa kuvia kurssikirjoista. Kaikesta tästä huolimatta on kertsi silti ennen kaikkea tyhjäntoimittamiseen ja ajantappamiseen tarkoitettu tila, ja ovathan stressaantuneet valkotakkiset opiskelijat loppujen lopuksi sangen hupaisaa seurattavaa.

Etusivu Keskustelu Toiminta Kerhohuone

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.